Tältä alueelta ei löytynyt hakuehdoillasi ainuttakaan tapahtumaa. Kokeile muuttaa valintojasi tai katso kaikki tapahtumat.

  1. Vivus Orbis – Elävä ympyrä

    •  29.8.2020
    • 00:00–23:45
    •  Keran Hallien sisäpihalle,
    • Karantie 2, Espoo, Suomi
    •  Kaupunkitapahtumat Espoo
    • , Espoon Kaupunginpuutarha
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Kestolinkki

    Taiteilija Greta Muuri toteuttaa Espoo-päiväksi maataideteoksen Vivus Orbis – Elävä ympyrä. Teos on suunniteltu teemalla #RakasEspoo ja se on saanut inspiraationsa Espoon kaupunkimaisemasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Vivus Orbis on kaupunkiympäristöön sijoitettu 10-metrinen elävä ympyrä, jonka nimi viittaa teoksessa käytettyyn elävään materiaaliin, multaa, kasveihin ja kukkiin.

    Vuoden espoolainen taiteilija Sarah Kivi on laulaja, musiikintuottaja ja äänisuunnittelija. Hän on toteuttanut Vivus Orbis -teokselle samaa teemaa käsittelevän ääniteoksen, jossa hän käyttää mm. Olga Sophie kauppisen runoa ”Rauhan Ehdotus”. Teosta kuunnellen voi hengähtää ja herkistää aistinsa paljasjalkapolulla ja haistella ja tunnustella materiaaleja ja kasveja.

    Teos on sijoitettu ulos Keran Hallien sisäpihalle, os. Karantie 2, Espoo. Taiteilija Greta Muuri on tavattavissa paikan päällä Espoo-päivänä 29.8. klo 11–16 . Tervetuloa!

  2. Ympäristötaidetta

    •  29.8.2020
    • 07:00–21:00
    •  Leppävaaran raitti ja Tarvaspää/Gallen Kallelan museon pihapiiri
    • Tarvaspääntie, Espoo, Suomi
    •  Pirkko Kolu Pystynen ja Kuvataidetaloyhdistys Suna ry
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Kestolinkki

    Ympäristötaidetta Leppävaaran raitilla ja Tarvaspäässä Gallen Kallelan museon pihapiirissä.
    Leppävaarassa neulegraffiteja, voit tuoda mukanasi pienehkön neuletyön ja somistaa sillä raitin puita.
    Lapset voi osallistua esim tekemällä sormivirkkauksia/lankatupsuja 🙂

  3. Koe Kultsa – Kokemuspolku

    •  29.8.2020
    • 08:00–21:00
    •  Espoon kulttuurikeskus
    • Kulttuuriaukio 2, Espoo, Suomi
    •  Espoon kulttuurikeskus
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Tutustu Espoon kulttuurikeskukseen omatoimisella kokemuspolulla! Tutki rakennuksen tiloja, näkymiä ja arkkitehtuuria kaikin aistein ja mielikuvituksella. Löydä juuri sinun suosikkipaikkasi. Ole hetki ihan tiloissa! Tehtäväkartat ovat saatavissa aulapalveluistamme. Kokemuspolku soveltuu hyvin eri-ikäisille ryhmille. Kierroksen kestoon voi myös itse vaikuttaa, kesto noin 30-60 min.

  4. Etä Amazing Waste -pakopeliseikkailu mobiililaitteella

    •  29.8.2020
    • 09:00–21:00
    •  kotisohva
    •  Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
    • Room Escape Running Rabbit
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Etä

    HSY:n uusi Amazing Waste on mobiililaitteella pelattava pakopeliseikkailu, jossa pääset katsomaan Espoota uusin silmin. Tarinallinen seikkailu tarjoaa haastavia kierrätysaiheisiä pulmia ratkaistavaksi kotisohvaltasi.
    1. Lataa Actionbound-sovellus sovelluskaupasta puhelimeesi ilmaiseksi
    2. Kopioi selaimeesi osoite https://actionbound.com/bound/sohvalta
    Espoo-päivänä pääset pelaamaan peliä myös eri paikoissa Espoossa, seuraathan Espoo-päivän ilmoituksia.

  5. Leikitään sirkusta (1-5v)!

    •  29.8.2020
    • 09:15–10:00
    •  Gymi Suurpelto
    • Kynäkatu 6, Espoo, Suomi
    •  Gymi Suurpelto
    • Gymi Furniture
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Espoo-päivän kunniaksi Gymi Suurpellossa järjestetään perhesirkus-tapahtuma PE 28.8. klo 10.15-11 ja LA 29.8. klo 9.15-10. Tapahtuma on tarkoitettu perheille, joilla mukanaan n. 1-5-vuotiaita lapsia.

    Tapahtumassa ope ohjaa pienen alkujumpan ja näyttää sitten, miten temppuradalla kuljetaan. Käytössä on Gymin innostavat telineet ja välineet, myös Gymi Furniture -kalusteet. Ilmoittautuminen tulee tehdä ennakkoon, jotta ryhmäkoko voidaan pitää hallittuna (max 10 perhettä). Tervetuloa!

  6. Muovailumaa

    •  29.8.2020
    • 10:00–13:00
    •  Sellosalin lämpiö
    • Soittoniekanaukio 1, Espoo, Suomi
    •  Sellosali
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Tervetuloa luomaan yhteistä suurta muovailumaata! Työpajassa rakennetaan yhteinen teos Sellosaliin ja tekemistä ohjaavat kuvataidekasvattajat Lumi ja Saara. Voit tehdä muovailumaahan niin monta hahmoa kuin tahdot tai lähteä rakentamaan muovailumaan ympäristöä. Rakentamalla konkretisoituu maailma, jota tahdomme vaalia. Työkalut löytyvät meiltä, mukaan tarvitset vain mielikuvituksen!

    Suositellaan yli 2-vuotiaille.
    Työpajaan mahtuu kerrallaan 12 muovailijaa.
    Vapaa pääsy

  7. Tervetuloa EJYn Kansalaistoiminnankeskukseen!

    •  29.8.2020
    • 10:00–15:00
    •  Tapiola
    • Kauppamiehentie 6, Espoo, Suomi
    •  EJY ry
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    EJYn Kansalaistoiminnankeskus on avoinna Espoo-päivinä. Tule tutustumaan järjestötoimintaan Espoossa.

  8. Kera Snooker avataan Keran Halleilla

    •  29.8.2020
    • 10:00–19:00
    •  Kera Snooker, Keran Hallit
    • Karantie 2, 02630 Espoo, Suomi
    •  Kera Snooker Oy
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Uusi snookerpaikka pääkaupunkiseudulla avaa ovensa Espoo-päivänä kello 10.00. Tule tutustamaan saliin ja kokeilemaan snookeria kello 15.00 asti. Näytösottelu luvassa kello 18.00, jossa toisena osapuolena Suomen ykköspelaaja Robin Hull. Tervetuloa!

  9. Trampoliinivoimistelua ja iloista temppuilua!

    •  29.8.2020
    • 10:00–13:00
    •  Voimisteluseura BounCe Espoo ry
    • Kutojantie 12, Espoo, Suomi
    •  Voimisteluseura BounCe Espoo ry
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Maksuttomia kokeilutunteja Voimisteluseura BounCen tramppasalilla lauantaina 29.8.! Ilmoittaudu mukaan kokeilemaan trampoliinivoimistelun alkeita tai temppuilemaan yhdessä perheen kanssa! Turvallisuuden vuoksi tapahtuma toteutetaan avointen ovien sijaan rajatulla osallistujamäärällä ja mukaan otetaan vain etukäteen ilmoittautuneet.

    ESPOO-PÄIVÄ LAUANTAINA 29.8. / KOKEILUTUNTIEN AIKATAULU JA RYHMIEN MAKSIMIOSALLISTUJAMÄÄRÄT
    9.30-10.15 temppuaamu: vapaamuotoinen liikuntatuokio alle kouluikäiselle yhdessä oman aikuisen kanssa! (max. 12 lasta + omat aikuiset)
    10.30-11.15 minininjat: 3-6 -vuotiaiden temppu- ja tramppakerho (max. 8 lasta)
    10.30-11.30 trampoliinivoimistelu 7-9v. (max.12 lasta)
    11.30-12.30 trampoliinivoimistelu 10-13v. (max. 12 lasta)
    12.00-13.00 koko perhe pomppii: 4-12 -vuotiaiden lasten ja vanhempien yhteinen temppuilu- ja tramppatunti (max. 18 osallistujaa)

    Ryhmiin osallistuminen ei edellytä ennakkotietoja tai -taitoja voimistelusta tai trampoliinista. Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen riikka@bounce-espoo.fi viimeistään perjantaina 28.8.2020. Laita sähköpostiin mihin ryhmään olet tulossa, osallistujan nimi ja ikä, mahdolliset erityishuomiot ja vanhemman puhelinnumero. Saat muutaman päivän sisällä vastausviestinä vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta sekä infokirjeen. Kokeilutuntien osallistujia ei ole vakuutettu BounCen puolesta.

    Tiedustelut:
    Seurakoordinaattori Salla Salmijärvi 045 120 5320 / salla@bounce-espoo.fi
    Lasten liikunnan koordinaattori Riikka Koponen 0453140847 / riikka@bounce-espoo.fi

    Tervetuloa pomppimaan!

  10. Avoimet Ovet – Öppet Hus

    •  29.8.2020
    • 11:00–17:00
    •  Mäkkylän taiteilijatalo
    • Mäkkylänkuja 3, Espoo, Suomi
    •  Espoo Art r.y.
    • eri kuvataiteilijoita, musiikkiesitys
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Mäkkylän Taiteilijatalossa avoimet ovet, ohjelmassa mm taiteilijoiden työhuoneet avoinna, pop up -taidemyyntiä, kasvomaalausta, lasten maalaustapahtumia, taidearpajaiset, taidenäyttely käytävillä, musiikkia, taiji-ryhmä ja mahdollisesti myös maalausdemoja. Paikanpäällä on kahvi- ja mehubuffet tarjoilu. Tervetuloa!

    Tapahtuman piha-alue ja 1.krsn tilat ovat esteettömät.

  11. Höyläpenkki Pop-up // Hyvelbänk Pop-up

    •  29.8.2020
    • 11:00–14:00
    •  Hansatie 14 B, 02780 Espoo
    • Hansatie 14, Espoo, Suomi
    •  Lassen Taitotalo Oy
    • Espoo Mending
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Tule kokeilemaan höyläämistä, sahaamista ja helppojen puuliitosten tekoa Kauklahden historiallisessa ympäristössä pätevän opettajan ohjauksessa. Aiempaa osaamista ei tarvita.

    Höyläpenkki pop-up oli jo viime kesänä menestys. Ihmiset tulivat puistomaiseen ympäristöön nauttimaan tarjoilusta, osallistumaan puutietovisaan sekä kokeilemaan miltä tuntuu sahata ja höylätä puuta käsityökaluilla.

    Ulkotilaisuus, joten myös koirat ovat tervetulleita paikalle! Säävaraus.

    Kom och testa på att hyvla, såga och laga enkla sammanfogningar med handverktyg i undervisning av en kompetent slöjdlärare. Kräver inga förhandskunskaper.

    //

    Hyvelbänk Pop-up var succé redan förra sommaren. Människor kom och trivdes i en parkliknande historisk miljö i Köklax och njöt av servering, deltog i trädfrågesport samt testade hur det känns att hyvla och såga trä.

    Hundar välkomna! Väderreservation.

  12. Hyppää kyytiin! Keppihevos- ja ponitapahtuma

    •  29.8.2020
    • 11:00–13:30
    •  Vermo Areena
    • Valjakkotie 1, Espoo, Suomi
    •  Vermo Areena
    • Vermon Ravikoulu
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Avointen ovien tapahtumassa hevoset ja ponit tarjoilevat monenlaisia elämyksiä. Voi seurata ponilähtöjen vauhtia, kokeilla ponin käsittelyä ohjatusti tai päästää itsensä täyteen vauhtiin keppihevosareenalla! Tapahtuma esitetään myös livelähetyksenä Facebookissa. Poniravien lomassa esitellään raviurheilua ja Vermo Areenaa: meiltä löytyy mm. lounaskahvio, keppihevosareena, eläinklinikka ja runsaasti kokoustiloja.
    Matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua ponien ja ravien kiehtovaan maailmaan. Tervetuloa!

  13. Espoo-päivä x Keran Hallit

    •  29.8.2020
    • 11:00–21:00
    •  Keran Hallit
    • Karantie 2, Espoo, Suomi
    •  Kera-kollektiivi
    • Espoon kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelut
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Kera-kollektiivi kutsuu kaikki elokuun viimeisenä viikonloppuna tutustumaan Keran Halleihin ja nauttimaan kulttuuriohjelmasta. Kera-kollektiivi puolestaan tuo väriä vanhalle teollisuusalueelle katutaiteella, kaupunkiviljelyllä ja erilaisilla tapahtumilla. Lauantaina ohjelmassa on kirppis, taidekierroksia, kankaanpainotyöpaja ja yhteisöteos, jossa jokainen osallistuja pääsee maalaamaan spraymaaleilla asfalttiin.

    Aikataulu lauantai 29.8:

    Klo 11.00 – 15.00
    Keran Kirppis

    Klo 12.00 – 16.00
    Kankaanpainantaa

    Klo 11.00 – 18.00
    Yhteisötaideteoksen luomista

  14. Gallen-Kallelan Museon Espoo-päivä

    •  29.8.2020
    • 11:00–18:00
    •  Gallen-Kallelan Museo
    • Gallen-Kallelan tie 27, Espoo, Suomi
    •  Gallen-Kallelan Museo
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Espoo-päivän kunniaksi ilmainen sisäänpääsy Gallen-Kallelan Museoon la 29.8. klo 11-18.
    Ajankohtainen näyttely esittelee Tarvaspään ateljeelinnan arkkitehtuuria, sen taustoja, rakentamista ja elettyä arkea.

    Tervetuloa!

    Museon on esteetön, lukuunottamatta museon torni.
    Kuva: GKM / Saana Kytömäki

  15. Jokeri Kirppis

    •  29.8.2020
    • 11:00–18:00
    •  Jokeri Kirppis, Matinkylä
    • Satukuja 3, Espoo, Suomi
    •  Jokeri Kirppis
    • Dolcevita global
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Turhasta tavarasta eroon? Tule myymään Jokeri kirppiksen pihalle. Tarjoamme paikan veloituksetta yhtenä päivänä. Paikkoja rajoitetusti. Paikkavaraus info@jokerikirppis.fi.
    Tule myös maistamaan uutta Jokeri kirppis teetä.

  16. Ikoneita ja seinämaalauksia kesäkahvilan kera

    •  29.8.2020
    • 11:00–16:00
    •  Tapiolan ortodoksinen kirkko
    • Kaupinkalliontie 2, Espoo, Suomi
    •  Espoon ortodoksit ry.
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Tule tutustumaan ikoneihin ja suomessa harvinaisiin seinämaalauksiin Tapiolan ortodoksiseen kirkkoon. Tarjolla kahvia, pientä purtavaa ja kirpputori. Tervetuloa!

  17. Voimistelutunteja lapsille Tapiolassa

    Esivalmennus voimistelutunti 4-7 -vuotiaille / Gymnastics 4-7 years
    (Opetus suomeksi/venäjäksi)
    Maksuton tapahtuma.

    Ohjaaja: Viivi Paasirova

    Ilmoittautumislomake etusivun Espoo-päivä -uutisessa:
    https://www.voimisteluseura.fi

  18. Perusmäen Puimala Avoimet ovet

    •  29.8.2020
    • 12:00–15:00
    •  Puimala / Tröskhuset
    • Perusmäen Puistotie 27, Espoo, Suomi
    •  Pro Perusmäki,
    • Alueen asukkaat
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Perusmäen Puimala järjestää avoimet ovet lauantaina 29.8. klo 12.00-15.00. Paikan päälle voi tulla kirppariperiaatteella myymään/ostamaan aarteita. Paikan päällä hevonen ja mahdollisesti myös koiravaljakko. Tätä tapahtumaa rakennetaan kyläläisten ehdolla. Lisätietoja tapahtumasta päivitetään Facebook sivullamme www.facebook.com/perusmakelaiset Tervetuloa!

  19. Hacking at Otaniemi Innovation Alley on Espoo Day 29.8.2020

    •  29.8.2020
    • 13:00–15:00
    •  Urban Mill
    • Betonimiehenkuja 3e, 02150 Espoo, Suomi
    •  Urban Mill
    • CLiC+ - Creative Life in a City, European Design Upgrade hanke ja sen kansainväliset partnerit: Urban Mill (Suomi), Creative Brussels (Belgia) sekä K.Fund ja GoLOCAL (Ukraina)
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Koe kansainvälisen European Design Upgrade (EDU) -hankkeen virtuaalisen Hackathon for Creatives and Startups -tapahtuman ilmapiiri Urban Milliin Hackathonstudiossa. Pääset mm. seuraamaan isoilta näytöiltä miten designerit, suunnittelijat, taiteilijat ja yrittäjät laativat uusia konsepteja ja ideoita rajat ylittävissä kansainvälisissä tiimeissä. Tutustu samalla Urban Millin luovuutta ja innovaatioita ruokkiviin tiloihin ja palveluihin! Lisätietoa: http://urbanmill.org/hacking-on-innovation-alley/

  20. Tytär – vanhempi luisteluun tutustuminen

    •  29.8.2020
    • 13:00–15:00
    •  Leppävaaran ja Laaksolahden jäähallit
    • Maantienpelto, Espoo, Suomi
    •  Kiekko-Espoo ry
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Nyt on loistava tilaisuus tulla kahden kerran kokeilulle tutustumaan toimintaamme huippuohjaajien johdolla lapsilähtöisessä ympäristössä. Tytär – vanhempi luisteluun ja ringetteen tutustuminen on kahden kerran kurssi, jossa vanhemmat pääsevät jäällä yhdessä touhuamaan ja leikkimään. Kurssi on suunnattu pääasiassa vuonna 2010-2016 syntyneille tytöille. Jos ikä ei aivan osu tuohon haitariin, niin olethan rohkeasti yhteydessä, otamme mukaan myös nuorempia tai vanhempia tyttöjä vanhempineen. Tervetuloa!

    Kurssi on kaksi päiväinen:
    La Leppävaara klo 14-15.
    Su Laaksolahti klo 12.30-13.30

    Huom. Osallistujat vastaavat itse vakuutusturvastaan. Tapahtumaan on ennakkoilmoitus.

  21. Leikitään Gymi Warrioria!

    •  29.8.2020
    • 13:30–14:15
    •  Gymi Suurpelto
    • Kynäkatu 6, Espoo, Suomi
    •  Gymi Suurpelto
    • Gymi Furniture
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Espoo-päivän kunniaksi Gymi Suurpellossa järjestetään Gymi Warrior-tapahtuma LA 29.8. klo 13.30-14.15. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille yli 6-vuotiaille lapsille ja nuorille.

    Tapahtumassa ope ohjaa pienen alkujumpan ja näyttää sitten, miten warrior-radalla kuljetaan ja harjoitellaan. Käytössä on Gymin innostavat telineet ja välineet, myös Gymi Furniture -kalusteet. Ilmoittautuminen tulee tehdä ennakkoon, jotta ryhmäkoko voidaan pitää hallittuna (max 15 osallistujaa). Tervetuloa!

  22. Café Merenneidon Espoo päivä

    •  29.8.2020
    • 14:00–16:00
    •  Café Merenneito, Matinkylän uimaranta
    • Nokkalanpolku 2, 02230 Espoo, Suomi
    •  Café Merenneito
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Kestolinkki

    Tervetuloa viettämään Espoo päivää Café Merenneitoon lauantaina 29.8.2020 ja kuuntelemaan merellistä musiikkia PPO WindBand-puhallinorkesterin esittämänä klo 14.00 alkaen. Lisäksi pääset tutustumaan upeisiin annansilmä-käsityötuotteisiin ja ostamaan itsellesi tai lahjaksi ihania pieniä käyttö- tai lahjaesineitä. Tekijänä Markku Jaakola.

  23. Minigolfia Kirkkojärvellä

    •  29.8.2020
    • 14:00–20:00
    •  Kaivomestarinniitty 8
    • Kaivomestarinniitty 8, Espoo, Suomi
    •  Lions club Espoo / Keskus
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Minigolf on hauska sosiaalinen peli joka sopii kaiken ikäisille pelaajille, leikki-ikäisestä vaariin. Peliopastusta annetaan tarvittaessa. Tervetuloa!

    Säävaraus, sateella rata on kiinni

  24. Akvarelli Ateljeen avoimet ovet

    •  29.8.2020
    • 15:00–18:00
    •  Akvarelli Ateljee Espoo
    • Harakantie 2, Espoo, Suomi
    •  Akvarelli Ateljee Espoo / Irina Rebnitskaya tmi
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Lauantaina 29.8. klo 15.00-18.00 Taiteilija Irina Rebnitskaya esittelee akvarellitekniikkaa. Tervetuloa tutustumaan!

  25. THE SHIT KICKERS @ The Gallows Bird

    •  29.8.2020
    • 21:30–23:45
    •  The Gallows Bird Public House
    • Merituulentie 30, Espoo, Suomi
    •  Tapiola Sinfonietta, The Gallows Bird
    • Gallows Bird (Niittykumpu)
    •  Esteetön tapahtuma
    •  Lisätiedot
    •  Kestolinkki

    Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfoniettan muusikoista koostuva country-yhtye THE SHIT KICKERS viihdyttää kuulijoita Espoo-päivänä Niittykummun legendaarisessa Gallows Birdissä. Tätä et halua jättää väliin!